Kellokeskiviikon kikkailuja.

Ihan ensinnäkin, kuten otsikostakin voi päätellä, niin pääsiäinen lähestyy hurjaa vauhtia. Pääsiäisen aikaan liittyy poikkeuksia aukioloajoissa, ja selvennyksen vuoksi ne olisi nyt eriteltynä tuohon alle:

- Kiirastorstaina 17.4. Olemme normaalisti auki klo 09.00-20.00
- Pitkäperjantaina 18.4. Olemme suljettuna.
- Lankalauantaina 19.4. Olemme lauantai-normaalisti auki klo 10.00-18.00
- Pääsiäis- eli sukkasunnuntaina 20.4. Olemme kiinni
- Maanantaina 21.4. Olemme myöskin sulki.

Nojuu, sittenpä asiaan: pääsiäisen keskeisenä osana on ehdottomasti kaikenlaisten namusten metsästely ja munien piilottelu. Ulkoilmaihmisen vastinehan tähän nytten sitten tietysti olisi geokätköily. Geokätköily on eräänlaista elektronisavusteista maastossa tapahtuvaa aarteenetsintää, jossa esim. Gps –laitteella etsitään metsästä tahi kaupunkiympäristöstä jonkun toisen geokätköilijän ovelasti piilottamia kätköjä. Hauskaa kuin mikä. Lisätietoa tästä metkasta ulkoilulajista saa suomeksi osoitteesta www.geocache.fi.

Ylläolevaan liittyen ollaan valittu alla olevaan tuotelistaan hyvä kokoelma erilaisia pääsiäisyllätyksien paikannusvälineistöä, jotka sopivat tietty myös muuhunkin metsikössä ja rairuohikossa pyörimiseen ja sieltä itsensä pois löytämiseen.

Sitten vielä huomio: Ne, jotka unohti virpoa viime sunnuntaina niin saa uuden mahdollisuuden korjata erheensä nyt lauantaina. Sitten taas he, jotka oli heilumassa vitsansa kanssa ympäri kyliä ja toreja, niin saa nyt tuplahyödyn:

Kun siis tulette lauantaina ostoksille, niin kaikki jotka virpoo kassalla saa yllätyksen. Ei edes haittaa jos ei ole vitsaa mukana, mutta koristeltu oksa on toki merkittävä plussa.

Tervetuloa ja touhukasta pääsiäistä kaikille.
Geokätköilyyn sopivia laitteita on jos jonkinnäköistä ja monen eri tasoista. Monesti noihin ihan yksinkertaisimpiin malleihin ei saa erikseen karttoja hankittua, mutta jos se ei haittaa, niin antaa mennä vaan - tuo eTrex 10 on edukas, yksinkertainen perusgepsi, jossa näkee sijainnin, reitin ja kohteen, jos sen on siihen määrittänyt.

eTrex 30 sen sijaan on huomattavasti monipuolisempi peli, johon saa ladattua karttoja - ja toisaalta toimitammekin sen teille maanmittauslaitoksen suomen maastokartan kera.

Garmin eTrex 10

Tekniset tiedot • Tuotteen mitat, L 5,4 x K 10,3 x S 3,3 cm (2,1 x 4,0 x 1,3 tuumaa) • Näytön koko, L 3,6 x K 4,3 cm (1,4 x 1,7 ...
Tarjoushinta 99.00 ¤
(Suositushinta 129.00 ¤)

-23%
Garmin eTrex 30 ja Maanmittauslaitoksen koko Suomen maastokartta

Transflektiivinen 65 000 värin näyttö - toimii hyvin myös auringonvalossa Vain muutama nappi ja “joystick”-tyylinen ohjain Tarkk...
Hinta 239.00 ¤
(Suositushinta 279.00 ¤)

-14%
Garmin GPSMAP 62s ja Maanmittauslaitoksen koko Suomen maastokartta

62s edustaa päivitettyä moninkertaista testivoittaja-GPSMAP-sarjaa. Sarjan tunnusmerkkeinä ovat käytännölliset, näppäimet, järeä r...
Hinta 294.90 ¤
(Suositushinta 379.00 ¤)

-22%

Jos aikoo yhtään enempää innostua kätköilystä, ja kokee, että käsigepsille olisi käyttöä vaikka muussakin marjanmetsästyksessä ym. sienien syömisessä, niin meidän geokätköilyasiantuntijan Temen mielestä tämä Dakota 20 olisi paras laite, josta aloittaa. Että nyt tiedätte.

Garmin Dakota 20 ja Maanmittauslaitoksen koko Suomen maastokartta

Dakota 20 on MicroSD™ korttipaikalla ja 850 mb muistilevyllä varustettu helppokäyttöinen ja kompaktin kokoinen käsi GPS-laite, joi...
Hinta 219.00 ¤
(Suositushinta 259.00 ¤)

-15%
Garmin Montana 650t 5 mp kameralla ja Maanmittauslaitoksen koko Suomen maastokartalla

Ota se mukaan patikkaretkelle, metsälle tai vesille. Montana 650t -laitteessa on 4 tuuman kaksisuuntainen värikosketusnäyttö ja se...
Hinta 539.00 ¤
(Suositushinta 669.00 ¤)

-19%

Perusta oma kätkö! Tässä virallisessa geokätköilypaketissa on kaikkea, mitä tarvitset oman purkin perustamista varten, ja lisäksi vielä vähän oheistarvikettakin: Virallinen, pienenkokoinen kätköpurkki, virallinen geokätköilylokikirja, virallinen geokätköilykynä, sekä virallinen geokätköilypinssi. Mukana myös matkalaisia (travel bug), sekä geokolikko. Nekin ovat geokätköilynäkökulmasta täysin virallisia.

Groundspeak Hide-a-Cache Kit

Hinta 27.70 ¤


Tässä kattava paketti geokätköilyn aloittamiseen - aika hyvä lahjaidea, vink vink.

Groundspeak Complete Geomate Jr. Starter Kit

Hinta 173.00 ¤
(Suositushinta 190.00 ¤)

-8%


No näillä muutens tulee kalaa. Kaikenlaisia Rapalan Änkkäri -vieheitä moneen käyttötarpeeseen. Somistaa muutoin monesti niin vakavamielistä kalapakkia kummasti.

Rapala Vibrax Angry Birds -lippa

Vibrax Angry Birds -lippa kelpaa ateriaksi ahvenelle, taimenelle, harjukselle ja kirjolohelle. Aito herkkäuintinen Vibrax-lippa py...
Hinta 4.90 ¤

Rapala Angry Birds Minnow Spoon

Rapala Angry Birds Minnow SpoonRuohikkosuojattu hauen herkku!  Muista käyttää peruketta ja puristaa vavasta. 
Hinta 7.90 ¤

Rapala Angry Birds -vaaput

Rapala Angry Birds Rattlin’ Red BirdRapala Angry Birds Rattlin’ Red Bird -vaapun erikoisuus on kova ääni. Rungon sisäl...
Hinta 9.90 ¤

Rapala Angry Birds -kohosetti

Rapala Angry Birds -kohosetti sisältää muotoillun, Angry Birds -hahmoja muistuttavan hauskan kohon, koukun, lyijyttömän painon sek...
Hinta 3.90 ¤

Rapala Angry Birds -kalastuslaukku

Rapala Angry Birds -kalastuslaukussa voit kuljettaa ja varastoida vieherasiat, ongenkohot ja muut tarvikkeet, joita voit kalareiss...
Hinta 13.90 ¤



Nyt on tosiaan se aika vuodesta, kun ei ole enää lunta eikä jäätä. Monissa paikoissa kadut on jo lakaistu puhtaiksi, joten niillä alkaa uskaltamaan jo lähteä viilettämään rullaluistimilla.

Nämä saapuivat meille tänään, joten kokoja riittää vielä toistaiseksi melkein kaikenkokoisille jaloille. Tervetulot myymäläänkin kokeilemaan näitä, Patte sai ne justiinsa laitettua hyllyyn esille.

Rollerblade Spark XT 84 W

Tyylikkäät ja helppokäyttöiset miesten rullaluistimet. Kuulalaakerit SG7, silikonikäsitelty (vastaa ABEC7 laakeria) Assymmetrinen ...
Hinta 229.00 ¤

Rollerblade Macroblade 90 W

Nopeaan menoon suunnitellut laadukkaat rullaluistimet 90 mm renkailla.  - Renkaiden kuulalaakerit SG9 (vastaava kuin ABEC9) - Eri...
Hinta 269.00 ¤
(Suositushinta 279.00 ¤)

-3%
Rollerblade Spark XT 84

Tyylikkäät ja helppokäyttöiset miesten rullaluistimet. Kuulalaakerit SG7, silikonikäsitelty (vastaa ABEC7 laakeria) Assymmetrinen ...
Hinta 229.00 ¤

Rollerblade Macroblade 90

Nopeaan menoon suunnitellut laadukkaat rullaluistimet 90 mm renkailla.  - Renkaiden kuulalaakerit SG9 (vastaava kuin ABEC9) - Eri...
Hinta 269.00 ¤
(Suositushinta 279.00 ¤)

-3%


Kala-Janne pyysi muistuttamaan, että voisit tulla vanhan vapasi kanssa virpomaan tänne lauantaina. Nimittäin: vavalla kun virpoo, niin yllätyksen lisäksi saat myös uuden G.Loomiksen -25% alella, kun jätät vanhan vapasi meille kierrätykseen. Janne myös lupasi, että saa jonkun erikoishuomionosoituksen, jos koristelee vanhan vapansa höyhenillä, ja virpoo sitten sillä.

Tästä on siis kyse. Lukekaahan, jos kiinnostaa:

Vavanvaihto tekee hyvää.

Vaihtamalla vapaa teet samalla hyvää. Vaihdokit menevät suoraan SVK:n nuorisotoimintaan. Tuo mikä tahansa sinulle tarpeeton ehjä perhovapa tai -kela merkistä riippumatta tänne Varusteeseen huhtikuussa, niin saat 25% alennuksen G.Loomis perhovavasta. Katso kampanjaan kuuluvat vavat alla olevasta listasta.

Alla olevasta kuvasta klikkaamalla pääset fiilistelemään koko meidän G.Loomis -valikoimaa. Siellä on noi vaihtovavatkin merkattu meijän Kalastus-Januksen toimesta erinomaisen selkeästi, ainaskin mun mielestä.



Mukavaa pääsiästä kaikille. Syökäähän hyvin ja riittävästi - sääkin on kuulemma viikonloppuna suosiollinen, niin josko sitä riipaisisi meren rannalle kalalle ja illalla heittämään kauden ekat rullaluistelulenkit.

Pääsiäismunakkain terveisin,
Varuste.netin pääsiäisnoidat, -puput & -tiput.

(Ilmoitattehan, mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net