Mukavia yllätyksiä ja talvilomailuunne varustevinkkejä.

Ne, ketkä täällä eteläisimmässä Suomessa asustaa tietävät, että tämä talvi on ollut toistaiseksi hieman arvaamaton. Ollaan keksitty tämän viikon piristysruiskeeseen (eli tähän viestiin) muutamia inspiroivia juttuja, jotka toivon mukaan tuo iloa ja pilkettä varusteista tykkäävän miäleen.

Sukelteleville asiakkaillemme alla oleva ns. "kamppis" aiheuttanee luultavasti ilahduttavalla tavalla pinnanpäällisen iloisen typpihumalaisen tunteen, sillä tuosta on aika vaikea jo parantaa. Homman nimihän on siis se, että kahdellasadallayhdeksällä (209) eurolla saa itselleen Suunnon Vyperin, datasiirtokaapelin (USB) sekä todella tyylikkään Suunnon pipsukan, eli pipon. Klikkaahan alla olevasta palkista itsesi tuotepaketin ostamissivulle, niin saat tämänkin edun hyödynnettyä. Huhhuhhuijaa.

Tarjous voimassa ainakin helmikuun 2014 loppuun tai niin kauan kuin tarjouspaketteja riittää.



Eikä tässä vielä kaikki
Muisteltiin tässä, että ihan kaikki ei vielä varmaan harrasta sukeltelua, joten ajateltiin tuoda vastaavaa jipposta myös muidenkin lajien ystäville. GoPro:t ovat olleet käytössä hyväksi todettuja ja ovat ehkäpä suosituimpia action -kameroita. Mikäpä siinä, onhan nämä ihan järisyttävän hyviä vehkeitä. Kuvanlaatu on aikas hämmästyttävä, sekä videokuvan ottamisessa, että hurjan laajoissa still -kuvissa.

GoPro Hero3+, Silver Edition

Pienempi, kevyempi, mahtavampiTallenna ja jaa huimat kokemuksesi uudella HERO3+ Silver Edition -kameralla. 20% pienempi ja kevyemp...
Tarjoushinta 335.00 €

GoPro Hero3+ Black Edition Adventure

Pienempi, kevyempi, mahtavampiTallenna ja jaa huimat kokemuksesi uudella HERO3+ Black Edition -kameralla. 20% pienempi ja kevyempi...
Tarjoushinta 445.00 €

GoPro Hero3+ Black Edition Motorsport

Pienempi, kevyempi, mahtavampiTallenna ja jaa huimat kokemuksesi uudella HERO3+ Black Edition -kameralla. 20% pienempi ja kevyempi...
Tarjoushinta 449.00 €



Talvilomat tulloo.
Tuossanoin mietiskeltiin, että mitäköhän satunnainen talvilomailija saattaisi tarvita ulkoiluharrastuksiensa ylläpitämiseen täällä etelässä. Päädyttiin haarukoimaan alla olevan kaltaista valikoimaa. Kunnollinen, vanhan liiton sadeasu ei olisi lainkaan huono idea:

Ortlieb Sadehattu

Valmistettu tehtaan todella kestävästä PD620 materiaalista. Hitsaus saumat. Säädettävä kaularemmi ja korvaläpät. Tämä hattu toimii...
Hinta 22.00 €


Ocean Jacket Budget

Edullinen sadetakki löysällä istuvuudella. - Materiaali 460g/m2 PVC:tä (budget-laatu) - Kaksi etutaskua - Huppu
Hinta 26.90 €

Ocean Bib'n brace budget (1813)

Edullisemman luokan sadehousut luottetavalta sadevaatevalmistajalta. - Joustavat henkselit - Lahkeen koko säädettävissä
Hinta 26.90 €


Loska on märkää. Valittavana on sekä peruskumisaapasta, että paksumpaa talvikumpparia.

Nokian jalkineet Hai

Trendikäs kumisaapas suomalaiseen jalkaan sopivalla lestillä. Saappaan ominaisuudet:Heijastinnauha Nppeasti kuivuva trikoovuori Ka...
Hinta 59.90 €
(Suositushinta 69.00 €)

-13%
Nokian jalkineet Naali

Suosittu arktisten olojen talvisaapas irrotettavalla paksulla huopavuorella, jossa on suomalaiseen jalkaan hyvin sopiva tilava les...
Hinta 129.90 €
(Suositushinta 149.00 €)

-12%
Nokian jalkineet Kaira

Yleistä - Paino 2,0 kg * / pari - Varren korkeus 44 cm * - Varren ympärysmitta yläsuusta 47 cm * - 100% vesitiivis - Kestää p...
Hinta 99.00 €
(Suositushinta 109.00 €)


Nyt kun katsoo ikkunasta ulos, niin uskaltaisimme mieluiten suositella allaolevankaltaisia sivakoita hiihtotoimintaan:

Jobe Allegre 67 inch (sukset+siteet+köysi+liivi)

Vakaat vesisukset, jotka sopivat sekä aloittelijalle että hieman kehittyneemmälle harrastajalle. Erittäin helppo säätää eri jalan ...
Hinta 259.00 €



Talvisempiin olosuhteisiin:
Ollaan toki huomattu, ettei eteläisen talven kohtalo ole välttämättä kiveen hakattu. Sen verran on ollut oikukasta ja vaihtelualtista tämä sää. Siltä varalta, että säätilassa tulee muutosta viileämpään suuntaan, niin näillekin saattaisi olla käyttöä.

Iloisessa asemassa allaolevien tuotteiden kannalta ovat he, jotka asuvat Konalaa huomattavasti korkeammalla Suomi-Neidon kauniilla rungolla, ja tietysti myös kaikki loskaa pakoon pohjoiseen karkaavat muutkin talvilomailijatyypit.

Madshus Supergrip Junior suksipaketti

Tarjoushinta 139.00 €
(Suositushinta 199.00 €)

-30%
Peltonen Lasten Nanogrip Tiger-suksipaketti

Tarjoushinta 159.00 €
(Suositushinta 195.00 €)

-18%
Madshus Zero-hiihtopaketti

Hinta 199.00 €

Salomon XC Pertsahiihtopaketti miehille

Hinta 299.00 €



Muistukkeena, että mitä kaikkea muutakin meillä olisi tarjota mukaanne loman viettoon.



Kaikki metallirunkoiset lumikenkämme

Kaikki puurunkoiset lumikenkämme

Kaikki komposiittirunkoiset lumikenkämme



Pulkka on siitä hauska vehje, että siihen voi vaan istua pyllyllensä kyytiin ja nauttia painovoiman tuottamasta vauhdin hurmasta.


Kannattaa vilkaista vielä noita kuoritakkejakin. Ne on kanssa jossain tarjoustelussa. Osa isommassa, osa pienemmässä:



Poistohintaiset 3-kerroskuoritakit

Kaikki laskettelutakkimme

Kaikki softshell -takkimme


Sama juju kuin noissa yllä olevissa kuoritakeissa, niin koskee sitten näitä takkien vastakohtia, elikäs housuja. Laskemiseen, ulkoiluun, riehumiseen ja letkeään talvikuljeskeluun. Monemoisiahan noita on. Katso itse:



Poistohintaiset 3-kerroskuorihousut

Kaikki 3-kerroskuorihousumme

Kaikki softshell -housumme



No mutta. Eipä tämän ihmeempiä tällä kertaa. Hyvä ulkoilusää on varustelukysymys ja tekevälle löytyy harrastetta mihinkä säähän vaan hyvänsä. Hyvällä ja reippailla mielellä kohti uusia seikkailuja.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

(Ilmoitattehan, mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net